*Alhaalla Suomeksi*
Living in Nepal has made me understand how independent we Finnish people actually are. Maybe it's the small number of inhabitants in Finland, maybe it's the equity that provides all the opportunities in the world or maybe it's just our nature. Whatever it is I am confident that our society helps to maintain it.
Living in Nepal has made me understand how independent we Finnish people actually are. Maybe it's the small number of inhabitants in Finland, maybe it's the equity that provides all the opportunities in the world or maybe it's just our nature. Whatever it is I am confident that our society helps to maintain it.
I have started to realize how big of an impact society has on peoples lives. Here in Nepal life revolves around family and the society whereas in Finland people are expected to survive on their own. Sometimes I feel like Finland and Nepal are the very opposite ends of each other in this sense. Nepali people live at home with their families usually for their whole life, except for the women who move to their husbands family's home after getting married. At first, it was really hard for me to understand that people my age still live with their parents, sisters, brothers, grandparents and other relatives and they have usually never lived on their own. I moved away from my parents house at the age of 19 and since then I have lived in different cities and different countries. I have also lived alone and with friends. So this concept of living with parents really seemed strange to me. In Nepal the tradition with marriages is that the bride moves to the grooms house and lives with the grooms family. There might be lots of people in one household so it can really get crowded. My first thought was that how can you not need your own space and freedom. As a Finn I am used to having my own space and used to do whatever I want to do. I am not depended on my parents, not mentally nor financially (well sometimes I am, especially the latter, thank you mom & dad). In here it goes the other way round though; you are expected to take care of your parents when you grow up, so I guess that's one main reason for this community type of living. I guess that not all people can afford to have luxuries such as space, freedom of opinion, independence or rights. It's pretty cool to be a woman in Finland!
As an independent Finnish lady, I have faced difficulties in here in accepting help. People really want to help me out but I don't always let them. It's not because I am being mean or I wouldn't need the help, but simply because I don't want to trouble anyone. See, in Finland we don't really have the culture of helping. If you help someone out, they usually owe you, unless it's a really close friend. Come to think of this, it's actually really sad. On the other hand this whole independent lifestyle makes Finland one of the most equal countries in the world. Everyone has equal opportunities no matter what. We have equal access to education, equal rights for income and equal rights to live a moderate life no matter what. "No matter what" in this case means that no one can stop you. You have the right for all of this regardless of other people. I guess we don't need other people as much then.Then again the Nepali people have the habit of helping others out at all times. They don't have the same kind of a safety net of all the rights than we do in Finland. It doesn't matter if it's a random person or family. As I am a foreigner in here and usually considered as a guest I receive extra amount of help. Everyday I get a ride to work and back from a coworker. If I say out loud that I am craving mangos the next day someone will bring me lots of fruits. Sometimes when I am walking home from a shop carrying heavy bags, a random person might stop and insist on giving me a ride. If I get lost and I call my local friends they are there as fast as a lightning. Hitchhiking has never been this easy; I get lifts even if I am not trying to hitchhike, cars just stop and ask if I need a lift. And this is not in some scary creepy way but in a normal way where a family is driving somewhere and you might as well go with them. Preetty coool! I think that I have become a little bit dependent on other people already and I can begin see why Nepali people are so family oriented. It must go hand in hand with their nature of taking other people into account. When I go back to Finland I am already a bit worried that I will feel lonely and lost. In Finland people don't smile or talk to strangers. in streets. People won't help me just because they want to. If I want something I need to make it happen on my own. It's very contradictory, cause at the same time this kind of Finnish independent culture has gotten me so far in life but it also makes the journey a lot more lonely.
***
"On lottovoitto syntyä Suomeen"
Täällä Nepalissa ollessani en ole voinut olla huomaamatta, miten itsenäisiä me suomalaiset oikeastaan olemme muuhun maailmaan verrattuna. Suomessa pärjätään itse, toisin kuin Nepalissa, jossa kaikki tehdään yhdessä. Suomi ja Nepal ovat tässä asiassa oikeastaan melkein toistensa ääripäitä.
Toisin kuin Suomessa, Nepalissa asutaan tiivisti koko perheen tai jopa koko suvun kesken. Alkuun itselläni oli todella vaikea ymmärtää, että kaikki oman ikäiseni (ja myös kaiken muunkin ikäiset) asuvat kotona vanhempiensa kanssa. Poikkeuksena tästä ovat naiset, jotka naimisiin mentyään muuttavat perinteisesti miehen perheen kotiin ja toisaalta myös ne perheet, joiden vanhemmat eivät hyväksy avioliittoa ja sulkevat heidät ulos yhteisöstä. Yleisesti ottaen yhdessä huushollissa saattaa siis asua isovanhempia, vanhempia, sisaruksia, sisarusten puolisoita, lapsia ja sisarusten lapsia. Kummaksuin alkuun paikallisia kavereitani, jotka menivät päivän päätteeksi kotiin ja kertoivat, mitä ruokaa äiti kokkasi perheelle illallisella. Tuntuu hassulta ajatukselta, että en olisi koskaan asunut ilman vanhempiani. Oikeastaan se tuntuu jopa mahdottomalta ajatukselta. Täällä ihmisten elämä pyörii kuitenkin perheen sekä yhteisön ympärillä. Perheessä vanhempia kunnioitetaan suuresti ja he saavat usein jopa valita lastensa puolisot. (Juu, ei kiitos!) Avioliitot ovat siis useissa tapauksissa järjestettyjä ja puoliso valitaan aina samasta kastista. Kaupunkialueilla, asenteet kastijärjestelmää kohtaan alkaa kuitenkin pikkuhiljaa murentua ja on jopa mahdolista, että myös avioliitot solmitaan joissain tapauksissa omasta tahdosta. Olen huomannut, että etenkin nepalilainen uusi sukupolvi on entistä avoimempaa ja uskon, että he ovat todellakin muutoksen kulmakivi. Aasialaiselle kulttuurille tyypilliseen tapaan lasten odotetaan kasvettuaan elättävän vanhempansa. Tämä on varmasti yksi ratkaiseva syy nepalilaiseen perhekeskeiseen yhteiseloon. Kaikilla ihmisillä maailmassa ei välttämättä ole samalla tavalla varaa omaan tilaan, mielipiteisiin tai oikeuksiin, kuin minulla on. Alan pikkuhiljaa ymmärtää tutun suomalaisen sanonnan: on lottovoitto syntyä Suomeen!
Toisaalta suomalaisena olemisessa on myös kääntöpuolensa, nimittäin me suomalaiset olemme jopa liian itsenäisiä. Olen tottunut pärjäämään itse ja tekemään kaiken itse ja se on todellakin vienyt minut pitkälle elämässä. Toisaalta kuitenkaan täällä Nepalissa sillä ei pitkälle pötkitä. Täällä kaikki auttavat, ja suoraan sanottuna en ole ollenkaan tottunut tähän avun määrään, mitä täällä nepalissa saan. Olen saanut monesti kommenttia paikallisilta kavereiltanu, kun en meinaa suostua ottaa apua vastaan. Kyse ei ole siitä, ettenkö tarttisi apua, vaan siitä, että en ole tottunut vaivaamaan muita asioillani. Niin tuntemattomat, kuin tutut ja ystävät haluavat auttaa. Saan päivittäin kyydin töihin ja kotiin. Lounaalla joudun taistella, että saan maksaa oman ruokani. Jos kerron, että en löytänyt hedelmiä eilen kaupasta, niin seuraavana päivänä joku tuo minulle kassillisen hedelmiä. Jos kävelen kadulla kauppakassien kanssa, niin joku tuntematon tarjoutuu antamaan kyydin. Myös julkisen liikenteen käyttäminen on osoittautunut hepoksi, vaikka en ymmärrä mistään mitään, sillä kaikki haluavat neuvoa. Toisaalta on myös mahdollista, että saan extra paljon huomioita vaalean hiuspehkoni vuoksi. Nepal on osoittautunut todella turvalliseksi maaksi, sillä kunnioitus turisteja kohtaan oon suuri; esim. liftaaminen täällä ei ole mitenkään ihmeellistä tai vaarallista. Olen liftannut mm. 4 h paluumatkaltan koskenlaskureissulta ja viimeviikonloppuna sain kyydin vuoristofestivaaleilta kaupunkiin, vaikken en edes yrittänyt liftata. (Jotta kukaan siellä Suomen päässä ei huolestu, voin todeta, että valitsen aina kyytejä, joissa on mukana lapsia, enkä hyppää epäilyttävien setien matkaan. No hätä!). Joka tapauksessa, saan siis aina apua, vaikka en sitä edes pyytäisi. Olen alkanut tykätä tästä auttamisen kulttuurista ja olen tullut siihen tulokseen, että on todella sääli, ettei meillä Suomessa auteta samalla tavalla muita ihmisiä. Olen jo nyt riippuvainen muista ihmisistä täällä ja ymmärrän paremmin paikallista yhteisöllistä meininkiä.. sehän on oikeastaan ihan kivaa, kun kaikkea ei tarvitse tehdä yksin!
Toisin kuin Suomessa, Nepalissa asutaan tiivisti koko perheen tai jopa koko suvun kesken. Alkuun itselläni oli todella vaikea ymmärtää, että kaikki oman ikäiseni (ja myös kaiken muunkin ikäiset) asuvat kotona vanhempiensa kanssa. Poikkeuksena tästä ovat naiset, jotka naimisiin mentyään muuttavat perinteisesti miehen perheen kotiin ja toisaalta myös ne perheet, joiden vanhemmat eivät hyväksy avioliittoa ja sulkevat heidät ulos yhteisöstä. Yleisesti ottaen yhdessä huushollissa saattaa siis asua isovanhempia, vanhempia, sisaruksia, sisarusten puolisoita, lapsia ja sisarusten lapsia. Kummaksuin alkuun paikallisia kavereitani, jotka menivät päivän päätteeksi kotiin ja kertoivat, mitä ruokaa äiti kokkasi perheelle illallisella. Tuntuu hassulta ajatukselta, että en olisi koskaan asunut ilman vanhempiani. Oikeastaan se tuntuu jopa mahdottomalta ajatukselta. Täällä ihmisten elämä pyörii kuitenkin perheen sekä yhteisön ympärillä. Perheessä vanhempia kunnioitetaan suuresti ja he saavat usein jopa valita lastensa puolisot. (Juu, ei kiitos!) Avioliitot ovat siis useissa tapauksissa järjestettyjä ja puoliso valitaan aina samasta kastista. Kaupunkialueilla, asenteet kastijärjestelmää kohtaan alkaa kuitenkin pikkuhiljaa murentua ja on jopa mahdolista, että myös avioliitot solmitaan joissain tapauksissa omasta tahdosta. Olen huomannut, että etenkin nepalilainen uusi sukupolvi on entistä avoimempaa ja uskon, että he ovat todellakin muutoksen kulmakivi. Aasialaiselle kulttuurille tyypilliseen tapaan lasten odotetaan kasvettuaan elättävän vanhempansa. Tämä on varmasti yksi ratkaiseva syy nepalilaiseen perhekeskeiseen yhteiseloon. Kaikilla ihmisillä maailmassa ei välttämättä ole samalla tavalla varaa omaan tilaan, mielipiteisiin tai oikeuksiin, kuin minulla on. Alan pikkuhiljaa ymmärtää tutun suomalaisen sanonnan: on lottovoitto syntyä Suomeen!
Toisaalta suomalaisena olemisessa on myös kääntöpuolensa, nimittäin me suomalaiset olemme jopa liian itsenäisiä. Olen tottunut pärjäämään itse ja tekemään kaiken itse ja se on todellakin vienyt minut pitkälle elämässä. Toisaalta kuitenkaan täällä Nepalissa sillä ei pitkälle pötkitä. Täällä kaikki auttavat, ja suoraan sanottuna en ole ollenkaan tottunut tähän avun määrään, mitä täällä nepalissa saan. Olen saanut monesti kommenttia paikallisilta kavereiltanu, kun en meinaa suostua ottaa apua vastaan. Kyse ei ole siitä, ettenkö tarttisi apua, vaan siitä, että en ole tottunut vaivaamaan muita asioillani. Niin tuntemattomat, kuin tutut ja ystävät haluavat auttaa. Saan päivittäin kyydin töihin ja kotiin. Lounaalla joudun taistella, että saan maksaa oman ruokani. Jos kerron, että en löytänyt hedelmiä eilen kaupasta, niin seuraavana päivänä joku tuo minulle kassillisen hedelmiä. Jos kävelen kadulla kauppakassien kanssa, niin joku tuntematon tarjoutuu antamaan kyydin. Myös julkisen liikenteen käyttäminen on osoittautunut hepoksi, vaikka en ymmärrä mistään mitään, sillä kaikki haluavat neuvoa. Toisaalta on myös mahdollista, että saan extra paljon huomioita vaalean hiuspehkoni vuoksi. Nepal on osoittautunut todella turvalliseksi maaksi, sillä kunnioitus turisteja kohtaan oon suuri; esim. liftaaminen täällä ei ole mitenkään ihmeellistä tai vaarallista. Olen liftannut mm. 4 h paluumatkaltan koskenlaskureissulta ja viimeviikonloppuna sain kyydin vuoristofestivaaleilta kaupunkiin, vaikken en edes yrittänyt liftata. (Jotta kukaan siellä Suomen päässä ei huolestu, voin todeta, että valitsen aina kyytejä, joissa on mukana lapsia, enkä hyppää epäilyttävien setien matkaan. No hätä!). Joka tapauksessa, saan siis aina apua, vaikka en sitä edes pyytäisi. Olen alkanut tykätä tästä auttamisen kulttuurista ja olen tullut siihen tulokseen, että on todella sääli, ettei meillä Suomessa auteta samalla tavalla muita ihmisiä. Olen jo nyt riippuvainen muista ihmisistä täällä ja ymmärrän paremmin paikallista yhteisöllistä meininkiä.. sehän on oikeastaan ihan kivaa, kun kaikkea ei tarvitse tehdä yksin!
-Elisa-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti